Sunnuntairuokaa – paahdettu peruna-avokado-kanasalaatti korianteripestolla

Täyttävää ”salaattia” mutta punasipuli unohtui kaikessa kuvaushässäkässä.

Tämä nimihirviö on iso pala purtavaksi vain lausuttuna, itse ruoka sulaa suussa vaivatta. Jos olet korianterikammoinen, makumaailma saattaa olla hiukan haastava, ja suosittelenkin korianterin päteväksi sijaiseksi rucolaa tai vaikkapa Pirkan ihanaa valmista sitruunapestoa.

Korianteripesto on ilmeisesti alun alkujaan Hanna ja Alexander Gullichsenin ohje mutta on kokenut pientä säätöä matkan varrella. Salaatin sävelsin siihen sivuun.

Korianteripesto
3 ruukkua korianteria (tai ruukku rucolaa ja ruukku basilikaa)
2 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
50 g raastettua parmesaania
(iso pala inkivääriä hienonnettuna)
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
oliiviöljyä, maun mukaan 1-2 desiä kunnes koostumus miellyttää
(pieni pala chiliä)
tiraus sitruunan tai limen mehua
mustapippuria
suolaa

Kaikki tehosekoittimeen ja pulssilla tasaiseksi. Öljyä kannattaa lisätä vähän kerrallaan. Maistele välillä ja lisää suolaa, pippuria tai sitrusta, jos siltä tuntuu. Oma blenderini ei sitten millään kyennyt soseuttamaan siististi koko konkkaronkkaa, joten pesto jäi hiukan raffiksi.

Neonvihreä pesto.

Paahdettu peruna-avokado-kanasalaatti (tästä tulee meidän perheessä kahdelle, normaaliperheissä varmaan neljälle)

perunoita maun mukaan (itse käytin lapin puikuloita)
1-2 avokadoa
4 kanafileetä
kourallinen kirsikkatomaatteja
punasipuli

Halkaise perunat veneiksi ja mausta öljyllä, suolalla ja mustapippurilla (yrteillä jos haluat). Heitä uuniin paahtumaan n. 225-250 asteeseen 20-30 minuutiksi. Saavat rapeutua kunnolla.
Paista kanafileet ja mausta kunnolla haluamallasi tavalla. Heitin sekaan yrttiseosta, suolaa ja cayennea.
Pilko avokado, kirsikkatomaatit ja sipuli.
Sekoita pestoa (minkä verran mielit) vielä lämpimiin perunoihin, anna imeytyä hetken. Sekoita kaikki ainekset yhteen. Syö.

Paahdetut potut. Olisivat voineet olla vielä asteen rapeampiakin.

Pesto ja potut yhdistettynä.

Unohdin lopullisesta salaatista punasipulin, jota todellakin oli tarkoitus lisätä mukaan. Muuten ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti.

Kalorimääriä en kykene laskemaan mutta ainakin annos sisältää reilusti terveellisiä rasvoja, proteiinia ja kasviksia.

Leppoisaa sunnuntaita!

2 vastausta artikkeliin ”Sunnuntairuokaa – paahdettu peruna-avokado-kanasalaatti korianteripestolla”

  • Maistuvaa oli :) Peston määrää kannattaa sitten itse säännöstellä maun mukaan. Se Pirkan sitruunapesto on muuten tosi hyvä ja nopea korvike ;)

Kommentointi on suljettu.